Testissä
käynyt integroitu vahvistin RA-1570 ei tee säröä
valmistajan imagoon.
ROTELIN maine on rakennettu erityisesti laatuunsa
nähden edullisilla mutta suorituskykyisillä vahvistimilla. Näytön alapuolella on
12 painiketta ohjelmalähteiden suoravalinnoille.
Oikealla puolella on kookas voimakkuussäädin ja sen
alapuolella valikossa liikkumisen mahdollistavat neljä
painiketta. Viimeksi mainittu voidaan valikoista osoittaa tyypin 1.0 tai 2.0 mukaiseksi.. Lisäksi omana
ryhmänä on kaksi digitaalista koaksiaalista ja kaksi
optista s/pdif-ottoa sekä usb. Ongelma on ratkaistu jälkijättöisesti mukana
toimitettavilla tarroilla, jotka voi halutessaan lätkäistä
painikkeen päälle vaimentamaan loistetta.
Kullatut analogiset ottoliittimet kattavat neljä rcaottoa, yhden balansoidun (xlr) sekä lisäksi mm-levysoitinliitännän maadoitusruuveineen. Vilkaisu takapaneeliin kertoo sekä vakuuttavasta suunnittelusta että tarkkaan tutkituista
asiakasprofiileista. Kookas laite herättää harkitun asiallisen vaikutelman aina tarkoituksenmukaista mutta
siistiä viimeistelyä myöten.
30
Liitäntöjen juhlaa
Laitteen kasvopuoli on piirretty selkeän ilmavaksi.
Keskellä on sinertävä kaksirivinen näyttö, jonka fontin selkeys paranee kirkkautta lisättäessä. Vanhempi harrastajakunta muistelee lämmöllä
myös tinkimätöntä Michi-mallistoa, jolla Rotel osoitti
ikään kuin siinä sivussa kykenevänsä haastamaan
myös kalliit eurooppalaiset merkit niiden omilla ehdoilla . Se ilmaisee
muun muassa valitun oton, äänenvoimakkuuden ja
näytteenottotaajuuden numeraalisina arvoina sekä äänensävysäätimien käyttötilan. Toiseksi nimeen
liitetään poikkeuksellisen hyvä ääni, laadukas
rakenne ja asiakasystävällinen hinta. Ensinnäkin sen
tuotevalikoima on laaja-alainen. Maskin vasemmalle puolelle on sijoitettu
3,5 mm:n kuulokeanto ja usb-otto iMaailman laitteita
tai mukana toimitettavaa Bluetooth-donglea varten.
Näytön kirkkautta voi säätää, mutta valitettavasti säätö
ei vaikuta voimakkaan sinisenä loistavaan virtapainikkeeseen. ulkoisilla avuilla ja sisäisellä pieteetillä.
Testiin saapunut RA-1570 on Rotelin tämän päivän
tinkimätön tarjokas nykyajan monimuotoiseen harrastamiseen. testi
Rotel RA-1570 integroitu vahvistin
Teksti Jussi Arvio Kuvat ja mittaukset Mauri Eronen
?????
Pelintekijä
suosittelemme
paremmasta päästä
Vuonna 1966 perustettu Rotel on
harvinaislaatuinen valmistaja
Jalustalle sijoitetut Esa Triton 1 -kaiuttimet antoivat avonaista ja raikasta ääntä
riittävällä dynamiikalla. Toisaalta
usb-liitäntään kytketyn tietokoneen soittolistoja voi kätevästi ohjata painikkeilla, mikäli ohjelma toimintoa tukee. Huomaa erotettavat etu- ja pääteasteet sekä levysoitinotto.
31. Ne voidaan
valita käyttöön joko yhdessä tai erikseen. Niiden kahdeksan ohmin
Runsaat liitännät on riittävän väljästi sijoitettu. Sen takana on lähes koko laitteen täyttävä piirilevy, johon kiinnittyy muun muassa levysoittimen mm-rasialle tarkoitettu riaa-korjain ja balansoitu xlr-otto pienempinä piirikortteina.
Emolevyn laidoilla on lähes koko laitteen pituiset
jäähdytyselementit. Ulkoisia ohjausrajapintoja, esimerkiksi
Crestronia varten on vielä sarjaporttimallinen
computer i/o -anto.
Kokonaisuutta hallitaan monitoimisella kaukosäätimellä, jonka ergonomia on korkeintaan
kohtuullinen. Itse muunninpiiri on hyväksi todettu ja laajalti
käytössä muillakin valmistajilla.
Monipuolinen,
mutta kömpelö
kaukosäädin. Esimerkiksi
kaksoisjohdotus onnistuu helposti (a+b), samoin kahden erillisen kaiutinparin käyttö. Sisusta on täynnä tavaraa, mutta
vaikutelma on siisti.
Päätevahvistin noudattaa hieman yllättäen perinteistä ab-luokan rakennetta. Windows-käyttäjiä varten toimitetaan cd-levyllä erillinen
ajuri.
Varustelu ulottuu myös antopuolelle. Erityisesti voimakkuussäätöä
varten saisi olla selkeämmät ja suuremmat
painikkeet paremmilla paikoilla. Pienellä hiomisella
käyttöliittymästä
saisi erinomaisen.
Omassa luokassaan pätevä
Käytössä Rotel osoittautui miellyttäväksi ja luotettavaksi. Jopa laitteen valikot ovat helposti navigoitavissa. Sen avulla kokematonkin selviää erilaisista kytkennöistä, kunhan ymmärtää
englantia tai sitä toista kotimaista.
Looginen käyttöliittymä ei aiheuta sekään
päänvaivaa. Käyttämäni
Macbook Air / Audirvana plus -pari alistui
kiltisti komentoihin.
Perinteisen siisti myös sisältä
Rotelin käyttöönotto on suoraviivaista.
Laitteen mukana seuraa kaikki tarvittava kaukosäätimen aaa-paristoista aina irrotettavaan kaksinapaiseen virtakaapeliin. Myös vaikkapa ulkopuolisen dsp-prosessorin liittäminen onnistuu helposti, sillä laitteesta löytyy etu- ja pääteasteet erottavat pre out- ja main in- liitännät. Sen kautta voidaan esimerkiksi säätää tai olla säätämättä äänensävyjä ja
muuttaa usb:n versio 1.1:stä 2.0:aan. Integroitu ratkaisu on varmasti perusteltu, mutta toisin kuin joissakin modulaarisissa rakenteissa ratkaisu tekee piirin päivittämisen mahdottomaksi. Koska kyseessä
on valmistajansa paras integroitu vahvistin, voinee valintaa pitää myös jonkin asteisena kannanottona.
Sisäänrakennetun da-muuntimen lastu (Wolfson
WM8740) suotimineen ja oheispiireineen on emokortin keskellä. Merkillepantavaa asiassa on
se, että ratkaisuun on päädytty, vaikka valmistaja on
joissakin malleissaan omaksunut onnistuneesti korkean hyötysuhteen d-luokan toiminnan. testi
Käyttämäni Macbook Air (OS X 10.9.4, mid 2012) toimi heittämällä usb 2.0 -asetuksilla ja mahdollisti maksimissaan 192 kHz:n näytteenottotaajuuden. Ensinnäkin sen antoteho järkeville kaiutinkuormille vaikutti riittävältä. Monikielinen kierrätyspaperinen
ohjekirja kuvineen on selkeä. Monipuolisuudesta huolimatta valmistaja on selvästi keskittänyt ydinosaamisensa kannen alle.
Etulevyn takana keskellä on Rotelin omaa tuotantoa oleva, suhteellisen kookas koteloitu rengassydänmuuntaja. Hyvälaatuisia
kaiutinliittimiä on kahdelle parille (a ja b). Muita ekstroja ovat 12 voltin heräteannot ja linkkiliitännät kokonaisen Rotel-järjestelmän ohjaamiseksi. Voimakkuussäätimeen reagoiva pre out -anto mahdollistaa erillisen
subwooferin tai pääteasteen kytkemisen
43,1 x 14,4 x 35 cm
Paino.................................... 020 743 0075
Lisätietoja............................ www.bwgroup.fi
www.rotel.com
Mitat (lxkxs)......................... 2x koaksiaalinen s/pdif,
2x optinen s/pdif, 1x USB (1.0/2.0)
Muuta
pre out/main in, pre out, 2x kaiutinannot, trigger -liitännät,
sis.rak D/A-muunnin. Muuten laitteesta on vaikea osoittaa varsinaisia heikkouksia tai puutteita.
? Monipuolinen ja hyvin harkittu varustelu
? Luokassaan hyvä ääni
? Laadukas tekninen toteutus
? Kaukosäädin (varauksin)
? Näytön näkyvyys kauemmas
? Kirkas virtaled ja sen kömpelö tarrahimmennys
info
Rotel RA 1570
Hinta.................................... Sen poikkeuksellisen runsaat liitännät, siisti olemus ja sujuva käyttö tekevät paketista todella houkuttelevan. Myös virtavalon kirkkauden voisi tehdä näytön kirkkauden kanssa säädettäväksi. Musta (saatavilla myös hopea)
Analogiset tulot................... 13 kg
Väri....................................... Kunnollinen pääteaste tekee laitteesta mielenkiintoisen vaihtoehdon myös pidemmälle ehtineelle
harrastajalle. testi
Rotel RA-1570 integroitu vahvistin
Haluttu ottoliitäntä voidaan valita
suoraan etumaskista.
mittaustulokset
Hetkellinen teho, 8/4/2 ohm, 2 kanavaa.................................192/325/508 W
Tehonkulutus idle/10 W@8 ohm..................................................42/154 W
Pääteasteen impedanssi, 1 kHz.....................................................0,02 ohm
Kuulokeannon impedanssi, 1 kHz, low/hi................................456 ohm
Analogioton impedanssi, 1 kHz.....................................................98 kohm
Yliohjaustaso, thd@1 kHz >0,1 %..............................................>3,0 V
Kaiutinlähtö, rca
Häiriöetäisyys, A-paino......................................................................82 dB
Pohjakohina 1000-10000 Hz.......................................................-94 dBV
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W...........................................0,002/0,002 %
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd............................................<0,001/<0,001 %
Kanavaerotus, 1/20 kHz....................................................................81/79 dB
Kanavatasapaino, 0,001/0,1 W...................................................0,1/0,1 dB
Kaiutinlähtö, s/pdif
Häiriöetäisyys, A-paino, 1 W...........................................................81 dB
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W...........................................0,020/0,007 %
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd............................................0,003/<0,001 %
Kanavaerotus, 1/20 kHz....................................................................88/74 dB
Kanavatasapaino...................................................................................0,1 dB
Lineaarisuus, 1 kHz, 16/24 bit........................................................-85/-85 dB
Jitter, 16 bit................................................................................................
Keskinkertaista häiriöetäisyyttä ja kuulokeannon suurta impedanssia lukuun ottamatta
mittaustulokset ovat erinomaiset.
Antoteho eri impedansseihin ja vaihekulmiin.
32
Taajuusvaste kaiutinannoista kahdeksan
ohmin (musta käyrä) vastuksella ja Aurelia
Magenta -kaiuttimella (punainen).
Yhteenveto
ROTEL on erinomaisen onnistunut kokonaisuus. 1500 ?
Edustaja............................... Hinnan suhde laatuun on varsin hyvä.
Seuraavan version varustelistalle voisi lisätä yhden hdmi-oton
ja -annon sekä uudelleen suunnitellun kaukosäätimen. B&W Group Finland Oy
Puhelin................................. 4x rca, 1x MM-phono, 1x XLR
Digitaaliset tulot.................
Jousikvarteton soitosta ilmeni epämääräisiä taustatuhinoita
Rotelia enemmän.
Toisaalta Rotel oli jämäkämpi, määrätietoisempi ja
rauhallisempi, joskaan ei tumppu tai tumma. 599 ?) oli avoimempi, sävyiltään monimuotoisempi ja ihmisäänellä korvalle luontevampi.
Meridianin bassopää taas oli alimmilta taajuuksiltaan Rotelia selvästi kevyempi. Helsinki . Tritonin riittävä resoluutio paljastaa kuitenkin niin vahvistimien kuin signaalilähteiden keskinäisiä eroja.
Kun Rotelin korvasi Mastersoundin KT88-putkitetulla Duetrenta SE -putkivahvistimella, muuttui ääni
vaivattoman suureksi ja avoimemmin hengittäväksi.
Akustiset soittimet saivat enemmän tilaa ympärilleen ja vaskiin tuli oikeansuuntaista eloa jälkisointia
myöten. Vaskien voima välittyi koko dynamiikaltaan kaunistelemattoman kuulaana. Ikään kuin Meridianissa matalat taajuudet rajautuisivat laskevasti korkeammalta. Fortékohdat soivat loppuun saakka voimalla, ja orkesterin
äänimassa vyöryi paremmin hallittuna. Hifistudio ylpeänä
esittelee Asuksen
Essence Hifituoteperheen
nimellisimpedanssi ja 86 desibelin herkkyys (2,83 V/1
m) eivät paperilla aseta suuria haasteita hyvin suunnitellulle vahvistimelle. Jousien yhteissointi mehevöityi, mutta sellon viiltävyys nousi korostetusti pintaan. Jyväskylä . Yläbassojen erottelussa tulos oli tasapeli.
Meridian oli kriittisellä keskialueella läpinäkyvämpi
ja absoluuttisestikin ottaen hyvä, mutta myös jonkin
verran soinnilliselta painotukseltaan Rotelista poikkeava.
Testeillä
parhaiksi todistetut
Asus Essence III: Dac/kuulokevahvistin/esivahvistin
DSD-tuki, balansoidut liitännät, raskas d/a-muunnin,
kaukosäädin
Hinta 1699,-
Asus Essence One Muses MKII: Dac/kuulokevahvistin/esivahvistin DSD-tuki, vaihdettavat
operaatiovahvistinpiirit, kuulokevahvistin
Hinta 699,-
Asus Essence STU:
Dac/kuulokevahvistin
Laite, jolla saat helposti parempaa
ääntä ulos tietokoneesta ja
kuulokkeista!
Hinta 299,-
K O T I K Ä Y N T E J Ä S U O R I T E TA A N
. Toisaalta testilaitteiden hinta huomioiden
moisen kokeilun lopputulos ei ole yllätys. Tila piirtyi leveyssuunnassa hyvin, ja
artistilla säilyi luonnollinen koko keskellä miksausta.
Syvyyssuunnan tilainformaatiossa oli havaittavissa
pihtailua Mastersoundiin nähden.
Pikainen vertailu Sanders Sound Pre- ja Magtechvahvistimiin paljasti, että huipulle on vielä Rotelilla
matkaa. Oleellista
on se, että moinen rasituskoekaan ei vetänyt mattoa
Rotelin luokassaan hyvän suorituskyvyn alta.
Rotelin sisäinen da-muunnin osoittautui sekin asialliseksi. Selkeys ja erottelukyky olivat hyvää tasoa,
joskin vertailussa käyttämäni Meridian Director
-muunnin (svh. Turku . Oulu . Tampere . Kuopio
www.hifistudio.fi